Saarnatuoli

ROOMALAISKIRJE 1:1

PROLOGI

© Mikko Miettinen

ROOM.1:1

Παῦλος, δοῦλος ᾿Ιησοῦ Χριστοῦ, κλητὸς ἀπόστολος, ἀφωρισμένος εἰς εὐαγγέλιον Θεοῦ

Paavali, Jeesuksen Kristuksen palvelija, kutsuttu apostoli, erotettu Jumalan evankeliumille,

Paavali (Paulos). Paavalin alkuperäinen juutalainen nimi oli Saul. Nimi Paavali esiintyy ensikerran apt.13:9. Kirkkoisä Jerome katsoi että apostoli otti Paavalin nimen Sergius Paulukselta (kr. Paulos) tämän kääntymyksen tähden (Archibald T. Robertson, Word Pictures in the New Testament, Nashville: Broadman Press, 1930; Nid.3, s.181;), eikä juutalaisille ollutkaan epätavallista ottaa käyttöön uutta nimeä jonkin merkittävän tapahtuman johdosta (Charles Hodge, Commentary on the Epistle to the Romans, New York: Robert Carter and Brothers 1882; s.19; 1Moos.17:5; 32:8). Apt.13:9, jossa ensikerran mainitaan nimi Paavali, viittaa kuitenkin pikemmin siihen että nimi Paavali oli jo ollut käytössä ennen Sergius Pauluksen uskoon tulemista. On mahdollista että Paavalilla oli tämä nimi ollut aina, sillä hän oli myöskin Rooman kansalainen ja olikin yleistä juutalaisten keskuudessa, jotka olivat paljon tekemisissä pakanoiden kanssa, käyttää juutalaisen nimen lisäksi myös kreikkalaista tai roomalaista nimeä (Johannes Markus, Simeon Niger, Barsabbas Justus, Jeesus Justus, Silas Silvanus tai Hillel Pollio). On myös mahdollista että koska Tarsus oli vapaa kaupunki Rooman valtakunnassa, Paavali oli saanut molemmat nimet, juutalaisen ja roomalaisen (John MacEvilly, An Exposition of the Epistles of St. Paul, London: Simpkin, Marshall & Co. 1875; Nid.1, s.5;) jo syntymässä, sillä olihan hän myös rooman kansalainen (Apt.22:28). Ja onkin merkillepantavaa että Raamattu käyttää Paavalista nimeä Saul, vielä hänen kääntymyksensä jälkeen juuri tuohon Apt.13:9 saakka. Kirkkoisä Augustinus sanoo että Paavali käytti tätä roomalaista nimeä nöyryyden tunteesta ja ilmaistakseen vähäistä kokoaan (John MacEvilly, 1875; Nid.1, s.5;). Tämä olettamus lienee virheellinen, ottaen huomioon apostoli Paavalin kulttuurillisen taustan.

Ilmeisesti Paavali käytti juutalaista nimeä Saul, juutalaisten keskuudessa ja roomalaista nimeä Paavali, pakanoiden keskuudessa. Niinpä hän aina esittelee itsensä Paavaliksi kirjeidensä alussa, jotka siis ovat kirjoitettu seurakunnille joiden jäsenistä enemmistö oli ei-juutalaisia, eli pakanoita. Koska Paavali oli erityinen pakanain apostoli ja piti virkaansa kunniassa, oli hän ”ilman lakia oleville ikäänkuin olisin ilman lakia – vaikka en ole ilman Jumalan lakia, vaan olen Kristuksen laissa – voittaakseni ne, jotka ovat ilman lakia” (1Kor.9:21). Pakanoilla ei ollut Mooseksen lakia ja Paavalin tehtävä oli viedä heille evankeliumi ilman tätä lakia. Siksi hän oli kaikille kaikkea, pelastaakseen edes muutamia, sillä Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista. Tämän palvelustehtävänsä tähden Paavali ei esittele itseään pakanoille juutalaisena, vaan käyttää nimeä Paavali.

Palvelija (doulos). Kreikankielen sana doulos tarkoittaa orjaksi syntynyttä, orjaksi tehdyn vastakohtana (Liddell and Scott’s, An Intermediate Greek –English Lexicon, Oxford University Press, 2002; s.210;). Spicq jopa sanoo että on väärin kääntää doulos palvelijaksi (Ceslas Spicq, Theological Lexicon of the New Testament, Hendrickson, 1994; Nid.1, s.380;). Sanan merkitys, ennen kuin sitä käytettiin merkityksessä orja, oli ”ei-vapaa”, vapaan vastakohtana. Tämä kahtiajako säilyi aina ensimmäiselle vuosisadalle (Spicq; 1994; s.380;), eli roomalaiskirjeen kirjoittamisen aikaan asti.

Kuitenkin Room.6:16-20 osoittaa että antautuminen Jumalan orjaksi on ihmisen päätäntävallan alla. Edelleen Room.6:22 osoittaa että kun ihminen on vapautettu synnistä, tulee hän Jumalan orjaksi. Kuinka nämä sopivat yhteen, syntyminen orjaksi ja kehotus antautumaan orjaksi? Vastaus löytyy 2Tim2:15, totuuden Sanan oikeasta jakamisesta. Uskovan asema Kristuksessa on olla Jumalan oma (1Kor.6:19), mutta hänen tilansa voi olla niin huono että hän on uppoutunut maailmaan eikä enää palvele Herraa.  Tällöin hän tarvitsee kehotusta antamaan itsensä (ruumiinsa Room.12:1) siihen tehtävään johon ne on tarkoitettu. Sanoohan Gal.5:25 ”Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme”.

Orjan osa on olla toisen omaisuutta ja tehtävä on palvella. Eli käsite orja on laajempi kuin vain palveleminen, vaikka sekin sisältyy orjan olemukseen. Me olimme ennen synnin orjia, nyt Kristuksen (1Kor.7:22). Me olemme kalliisti ostetut, emmekä siis itsemme omia, vaan Kristuksen (1Kor.6:19-20, Ef.6:6). Paavali olisi voinut käyttää tässä sanaa diakonos, jonka merkitys sanaan doulos verrattuna on toiminnallinen ja tarkoittaa palvelijaa, jos hän olisi halunnut ilmaista vain palvelustyön aluetta. Mutta Käyttäessään sanaa doulos, hän tahtoo tuoda esille myös suhteen syvyyttä, joka on enemmän kuin vain palvelijalla ja isännällä (tai työntekijällä ja työnantajalla). Orjan suhde herraansa on kokonaisvaltaisempi, käsittäen koko hänen olemuksensa ja sisältäen näin palvelustyön alueen (katso Spicq; 1994; s.380-384;).

Uskovan osa olla Kristuksen doulos ei ole häpeällinen asia. Vanha Testamentti puhuu monista Herran palvelijoista käyttäen heistä termiä (‛ebed) joka on sisällöltään samankaltainen sanan doulos kanssa. Näitä mennen ajan sankareita olivat mm. Aabraham (1Moos.26:24), Mooses (4Moos.12:7), Joosua (Joos.24:29), Daavid (2Sam.7:5) ja Jesaja (Jes.20:3).

Jeesuksen Kristuksen (Iēsou Christou). Tämä perinteinen Textus Receptus lukutapa asettaa historiallisen henkilön, Jeesuksen, etualalle ja vasta sitten Hänen Messiaan virkansa (Frederic Godet, Commentary on the St. Paul’s Epistle to the Romans, New York: Funk & Wagnalls, 1883; s.74;). Painopiste on Jeesuksessa, sillä Hän on se odotettu, eikä ole vain yksi voideltu muiden joukossa. Historiallinen Jeesus henkilönä on Messias, neitseestä syntynyt, lihaksi tullut Jumala.

Kutsuttu apostoli (Klētos apostolos). Sana klētos esiintyy myös 1Kor.1:1 joka ilmoittaa Paavalin kutsun alkuperän, Jumalan. Hän ei ollut itse itsensä kutsuma. Tämän tehtävän Herra ilmoitti Ananiaalle apt.9:15 (vrt. Joh.6:70).

Sanan apostoli (apostolos) yleinen merkitys uuden testamentin kirjoittamisen aikaan oli ”lähetetty” ja tulee sanasta apostellō (lähettää), jonka sekulaari merkitys oli: lähettää laillisen, uskonnollisen tai eettisen vallan kanssa, jopa jumalan lähettämänä. Sanaa apostolos käytettiin kuitenkin varsin persoonattomassa merkityksessä (Karl Heinrich Rengstorf, TDNT, Michigan: Eerdmans, 2006; Nid.1, s.398-447;). Uusi testamentti puolestaan käyttää sanaa erikoisemmassa (jotkut sanoisivat ”kirkollisemmassa”) merkityksessä (vrt. Ef.4:11), ”lähetti” tai ”lähettiläs” (Rafael Gyllenberg, Uuden Testamentin Kreikkalais-Suomalainen Sanakirja, Helsinki: Yliopistopaino, 2001; s.32;) Paavali käyttää 2Kor.8:23 termiä ”seurakuntien lähettiläät (apostolit)” joka ilmaisee juuri sanan seurakunnallista merkitystä. Tällaiselle käytölle ei löydy vastinetta sanan vanhemmasta, klassisesta käytöstä, jolloin sitä käytettiin adjektiivina, puhuttaessa esimerkiksi rahtilaivasta. Kreikkalaisilla oli useita muita sanoja joita he saattoivat käyttää lähettiläästä ja Rengstorfin mukaan sanan myöhempi, kristillinen käyttö oli ”innovaatio kreikkalaisille korville” (Rengstorf, TDNT, 2006; s.408). Voidaan siis sanoa että sanalla apostoli on Raamatussa omaleimainen merkitys jota ei löydy uuden testamentin kirjoittamisen ajan sekulaarista käytöstä. Tämä uusitestamentillinen merkitys voidaan löytää nimenomaan apostolin tehtäväalueesta.

Kaikkien kirjeidensä alussa Paavali joko esittelee itsensä apostoliksi, tai sitten erottaa oman apostolinvirkansa muista mainituista henkilöistä. Filippiläiskirjeessä, jossa hän esittelee Timoteuksen itsensä kanssa, hän kutsuu heitä vain termillä doulos (orja). Tessalonikalaiskirjeiden alkutervehdyksissä, joissa hän esittelee Silvanuksen ja Timoteuksen, hän ei käytä mitään titteliä, vaikka myöhemmin kutsuukin heitä kaikkia apostoleiksi (1Tess.2:7).

Ilmeistä on siis että Paavali erottaa oman apostolinvirkansa jopa toisista apostoleista, eikä ilman syytä. Paavali oli erityinen pakanain apostoli (Room.11:13), jolle Herra Jeesus ilmestyi (Apt.9:3-8) ja ilmoitti sen salaisuuden joka ennen oli ilmoittamatta (Room.16:25-26, Ef.3:2-9). Tämä salaisuus on se Jumalan armon taloudenhoito joka annettiin hänelle meitä varten (Ef.3:2). Me elämme nyt eri armotalouskaudessa kuin vanhan liiton pyhät. Sen tähden että Paavalilla oli tällainen erityistehtävä toimia tämän nykyisen armotalouskauden hoitajana, erottaa hän itsensä muista apostoleista. Koska hän siis tässä ominaisuudessa, Jumalan armon taloudenhoitajana, kirjoittaa kirjeensä seurakunnille, joissa hän antaa meille ohjeet tälle armotalouskaudelle, on hänellä meitä kohtaan auktoriteetti jota ei muilla apostoleilla ole. Paavali ei ole yksi ”kahdestatoista” apostolista, jotka ilm.21:14 erottaa omaksi joukokseen, kutsuen heitä karitsan apostoleiksi.

Roomalais- ja efesolaiskirjeiden alkutervehdyksistä puhuessaan William Newell sanoo, että kun olennaisia oppeja ja ohjeita annetaan, ketään ei tällöin liitetä Paavalin joukkoon (William R. Newell, Romans Verse-by-Verse, Grand-Rapids, Michigan: Kregel Publications, 1994; s.2;). Ajatus on siltä osin virheellinen, että kysymys ei ole oppien paremmuudesta vaan Paavalin tehtävän erikoislaatuisuudesta. Ja kuka voikaan erotella olennaiset opit tai kirjeet Raamatun kirjoitusten joukosta? Ovatko filippiläiskirje tai tessalonikalaiskirjeet vähäisempiä kuin ovat muut Paavalin kirjeet? Ef.3:5 Paavali itse sanoo että tämä salaisuus (Jumalan armon taloudenhoito) ”nyt Hengessä on ilmoitettu (paljastettu) hänen pyhille apostoleilleen ja profeetoille”. Vaikka Paavali oli ”valittu ase”, Gal.2:9 ilmoittaa että Paavali ja Barnabas molemmat olivat apostoleja joiden työkenttä oli pakanain keskuudessa. Jos ei Pyhä Henki olisi antanut vahvistavaa ilmoitusta muille palvelijoilleen, ei Paavali olisi voinut saada toisten apostolien ja seurakunnan hyväksyntää ilmestykselleen. Mutta koska Gal.2:7 sanoo että apostolit ”näkivät” (voitaisiin kääntää ”tunnistivat”) että Paavalille oli uskottu evankeliumi ympärileikkaamattomia varten, antoivat he heille kättä yhteisen työn merkiksi (Gal.2:9). Paavali ei siis ollut ainoa apostoli jonka tehtävä oli pakanain keskuudessa, eikä ainoa jolle oli ilmoitettu tämä nykyinen Jumalan armon taloudenhoito. Mutta hän oli keskeinen henkilö tässä Jumalan uudessa suunnitelmassa ja hänelle annettiin tämän armotalouskauden hoitaminen. Paavalilla oli tässä asiassa päävastuu ja auktoriteetti, mutta on erittäin sopivaa että toiset Herran palvelijat toimivat asiassa vähintäänkin todistajina, kuten Timoteus ja Silvanus, filippiläis- ja tessalonikalaiskirjeiden alussa. Näin siis heidän nimiensä mainitseminen alkutervehdyksissä, ei tee kyseisiä kirjeitä suinkaan vähäarvoisemmiksi, vaikkei myöskään arvovaltaisemmiksi, mutta todistaa että Paavalin oppi sai laajan hyväksynnän seurakunnan keskellä.

Erotettu (aphōrismenos). Paavalin elämässä voidaan nähdä kolme erillistä erottamistapahtumaa. Ensimmäinen löytyy Gal.1:15,16 jossa Paavali sanoo: ”äitini kohdusta saakka on minut erottanut..” ja ”että minä julistaisin evankeliumia hänestä pakanain seassa..”. Toinen tapahtuma löytyy Apt.9 luvussa Paavalin (tällöin siis vielä Saulin) ollessa matkalla Damaskoon, jolla matkalla Jeesus ilmestyi hänelle ja Paavali uskoi Häneen. Tällöin hänet erotettiin Kristukselle. Kolmas tapahtuma löytyy Apt13:1-2, jossa Paavali, yhdessä Barnabaan kanssa erotetaan työhön (Alva J. McClain, Romans, the Gospel of God’s Grace, Winona Lake, Indiana: BMH Books, 1989; s.36;).

Näiden lisäksi Paavali Juutalaisena oli ennen uskoon tulemistaan erotettu pakanoista (3Moos.20:26).

Paavali oli ostettu orja, kutsuttu apostoli ja erotettu työhön (McClain; 1989; s.36;). Ensimmäinen vaihe on olla Herran oma, sen jälkeen armoitettu tehtävään ja vasta näiden molempien täyttyessä erotettu työhön. Paavali antaa tässä meille mallin jota seurata. Hengellistä palvelustyötä ei voi tehdä henkilö joka ei ole Herran oma ja kutsuttu palvelukseen Jumalan toimesta. Paljon voidaan tehdä asioita ohittaen Raamatun asettama järjestys, mutta näin tehty työ on vailla Hengellistä arvoa.

Jumalan evankeliumille (eis euangelion theou). Evankeliumi tarkoittaa hyvää uutista tai sanomaa. Raamattu erottelee joitakin eri evankeliumeja. Huomattava ero termistössä tapahtuu siirryttäessä evankeliumikirjoista Paavalin kirjeisiin. Evankeliumi Jumalan ja taivasten valtakunnasta on vaihtunut tässä Jumalan evankeliumiin.

Jumalan valtakunta on hengellinen, ja taivasten valtakunta maallinen osa Israelilaisille luvatusta valtakunnasta. Molemmista profeetat ennustivat ja evankeliumeissa molempien julistettiin olevan käsillä. Hengelliseen puoleen kuului vapahdus synneistä, jonka osan Jeesus täytti uhraamalla itsensä. Jumalan evankeliumiin ei kuulu lupausta maanpäällisestä fyysisestä valtakunnasta, vaan se on hyvä sanoma Jeesuksesta Kristuksesta ja pelastuksesta joka on Hänessä.

Mikko Miettinen

Sastamala

mikkomiettinen@saarnatuoli.net