Saarnatuoli

 

 

GALATALAISKIRJE 6:7-9

 

KYLVÖN JA NIITON LAKI

 

Mikko Miettinen

 

GAL. 6:7-9

 

7 Μὴ πλανᾶσθε, Θεὸς οὐ μυκτηρίζεται· ὃ γὰρ ἐὰν σπείρῃ ἄνθρωπος, τοῦτο καὶ θερίσει·

8 ὅτι ὁ σπείρων εἰς τὴν σάρκα ἑαυτοῦ ἐκ τῆς σαρκὸς θερίσει φθοράν, ὁ δὲ σπείρων εἰς τὸ πνεῦμα ἐκ τοῦ πνεύματος θερίσει ζωὴν αἰώνιον.

9 τὸ δὲ καλὸν ποιοῦντες μὴ ἐκκακῶμεν· καιρῷ γὰρ ἰδίῳ θερίσομεν μὴ ἐκλυόμενοι.

 

⁷ Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.

⁸ Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää.

⁹ Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.

 

 

Älkää eksykö (mē planasthe). Apostoli Paavali on juuri edellä selvittänyt Galatalaisille kuinka he eivät ole lain alla (3:24-25; 5:18), ja nuhtelee heitä lain tekoihin turvautumisesta (3:2, 5). Kristityn vapaus laista ja sen tuomiosta voi ajoittain tuottaa houkutuksia tehdä sopimattomia, typeriä ja vahingollisia asioita, koska ’armo riittää’. Armo kyllä riittää, ja synnit on sovitettu Jumalan pojan verellä, eikä meidän teoillamme, mutta meidän teoillamme on kyllä omat seurauksensa. Uskoon tuleminen ei vapauta ihmistä kaikista seuraamuksista.

 

Burton (1920, 340) sanoo että sana eksyä (planasthe) sisältää Paavalin käyttämänä aina ajatuksen petoksesta, eksymisestä ja harhaan johtamisesta (eng. deceive). Ihmisen vanha luonto onkin sellainen, että kun se tahtoo jotakin, se pyrkii pettämään ihmisen itsensä. Itsepetoksessa elävä ihminen on näin eksynyt totuudesta ja johtaa itsensä harhaan, eikä usein edes halua kuulla totuutta, koska tahtoo jotakin muuta, joka usein on ristiriidassa totuuden kanssa.

 

Ja siksi tässä kohden onkin hyvä muistaa se, että Jumala on ihmisen luonut. Joka tarkoittaa sitä että Hän on myös valmistanut ihmiselle oikeat kanavat, joiden kautta ohjata oikeutetut, Jumalan luomat halut ja kaipaukset vanhurskaalla, hyvällä ja rakentavalla tavalla. Jumalan järjestys ei tuomitse ihmistä elämän mittaiseen kahleeseen, jossa hän kaipaa, oikeutettua asiaa, mutta ei voi saavuttaa. Tai kahleeseen jossa ihminen himoitsee jotakin kiellettyä, eikä voi vapautua tästä väärästä halustaan. Jumalan järjestys on toimiva, ja totuus tekee ihmiset vapaiksi.

 

Jumala ei salli itseänsä pilkata (Theos ou muktērizetai). Ajatus tässä on, että Jumalaa ei pidetä pilkkana, tai huiputeta. Kyse ei niinkään ole siitä että Jumala aktiivisesti työskentelisi estääkseen tällaiset yritykset, vaan Jumalan olemuksesta; koska Hän on Jumala, temput eivät onnistu. Pilkka taas sisältää ajatuksen nenän nostamisesta pystyyn Jumalalle, eli ylenkatseellisesta suhtautumisesta (kts. Fung 1988, 294), niin että ”se jota on vedetty nenästä, on siten tehty naurettavaksi” (Burton 1920, 340). Mutta meillä ihmisillä ei ole kapasiteettia huiputtaa Jumalaa. Hän tietää meidän aikeemme ennen kuin me itse niistä tiedämme, ja tuntee sydämemme aivoitukset paremmin kuin me itse niitä tunnemme. Hän tietää meidän elämän kaaremme edeltä, ja on varautunut kaikkiin metkuihin mitä ihminen voi keksiä, jo ennen kuin ensimmäinenkään veijari on astunut tälle meidän elämämme näyttämölle.

 

Sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää (ho gar ean speirē anthrōpos, touto kai therisei). Tämä on Universaali kylvön ja niiton laki, joka pätee kaikkiin ihmisiin yhtälailla. Jumala on asettanut ihmiskunnalle tietyt järkkymättömät lait, joiden alla me edelleen olemme, kuten esimerkiksi painovoiman laki, tai tässä jakeessa esitetty kylvön ja niiton laki. 1Ms. 1:11-12 ilmoittaa meille että Jumalan säätämys kasvien lisääntymistä koskien on, kukin ”lajiensa mukaan”. Tämä on Jumalan asettama luonnon laki, ja on rikkomaton, vaikkakin evoluutio uskovat toista väittävät. Ihminen ei voi tehdä mitä tahansa ja ajatella ettei joudu kokemaan seuraamuksia, vaikka sitten olisikin armon alla.

 

Tämä kylvön ja niiton laki ei tarkoita karmaa. Niin että jos teet jotakin pahaa, jotakin pahaa tapahtuu sinulle. Vaan se mitä ihminen ympärilleen viskaa, kasvaa juuri sitä samaa hedelmää. Vaikkakin on huomattava että toisissa ihmisissä tämä heijastuu takaisin erilaisilla tavoilla. Jos henkilö esimerkiksi harrastaa ilkeyttä toiselle ihmiselle, ei kohde välttämättä ole ilkeä takaisin, vaan hän voi esimerkiksi alkaa inhota, tai pelätä, tuota ilkeää henkilöä. Asia joka tuon ilkeyden harjoittajan sisällä kasvaa ja vaikuttaa, on juuri ilkeys, mutta toinen ihminen reagoi tähän, tai heijastaa tätä, eri tavoilla, riippuen tämän persoonallisuudesta, vaikka hänen reagointinsa takana onkin juuri tämä tietty vaikuttava tekijä.

 

Kysymys on vakava, sillä varsin usein tekojen seuraukset voivat olla vakavat. Liian varomattomasti ei pitäisi opettaa edes Jumalan huolenpidosta. Vaikka nimittäin on totta, että Jumala puuttuu ihmiselämään joskus yliluonnollisellakin tavalla, ja saattaa auttaa jonkin ongelman ja vaikean asian kanssa, ei se kuitenkaan ole malli siitä miten asiat täytyy hoitaa, varsinkaan asioissa jotka on annettu meidän itsemme hoidettavaksi. Ihmiset tuskailevat mitä erilaisimpien ongelmien kanssa, jotka usein ovat seurausta jostakin syystä.

 

Sillä, joka omaan lihaansa kylvää (hoti ho speirōn eis tēn sarka heautou). Seuraavaksi Paavali tuo tässä esille toisenlaisen puolen kylvämisestä. Ensin oli kysymys siitä mitä kylvetään, nyt siitä mihin kylvetään. Edellisessä jakeessa Paavali toi esille universaalin lain kylvämisestä ja niittämisestä, mutta nyt hengellisen lain. Lihaan ja henkeen kylväminen on hengellinen tilanne, joka on mahdollista toteuttaa vain uskovan ihmisen kohdalla. Toisin sanoen, Paavali selittää jakeen 7, oman teologiansa asiayhteydessä (Longenecker 1998, 280), tai, tuo esille kylvämisen ja niittämisen hengellisen sovellutuksen. Vasta kun ihminen on saanut Jumalan Hengen sisimpäänsä, on hän tilanteessa jossa hänen olemuksessaan ”liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan” (Gal. 5:17), jolloin vasta voidaan valita, mihin kylvetään. Jumalaton ihminen on yksinkertaisesti lihan vallassa (Rm. 8:8-9), eikä hänen ole mahdollista kylvää henkeen, koska hänellä, Raamatullisessa merkityksessä, ei ole henkeä johon kylvää. Hänellä ei ole Pyhää Henkeä, eikä hänen omaa henkeään ole tehty eläväksi.

 

Maaperä tässä on myös erilainen kuin Mt. 13 luvun kylväjä vertauksessa, koska nämä kohdat puhuvat eri asiasta. Jeesuksen vertaus koskee Israelin tulevaa valtakuntaa, jota, ja jonka julistusta, koskee hiukan erilaiset säännöt, kuin nykyistä armon taloudenhoitoa. Matteuksesta näemme kuitenkin kuinka erilaiset maaperät kuvaavat erilaista mielenlaatuja, tai sydämen asenteita, vastaanottaa Jumalan sanaa. Sana  Jeesuksen vertauksen kohdalla tarkoittaa tietysti valtakunnan evankeliumia (vrt. Mt. 4:23; 9:35; 24:14) , joka kylvetään sydämeen (Mt. 13:19), sillä sen tarkoitus on pelastaa (Lk. 8:12). Mutta lihaan kylväminen ei tapahdu sydämeen, koska synnin lihan ruumis, jossa vanha luonto asuu, on leikattu pois (Rm. 2:29; Kol. 2:11), jolloin uskova on jo tullut sydämestään kuuliaiseksi sille opin muodolle, jonka johtoon hänet on annettu (Rm. 6:17).

 

Kreikankielen sana hoti (sillä, koska, nimittäin) liittää jakeen 8 jakeeseen 7, samalle tehden lihaan / henkeen kylvämisestä selityksen jakeen 7 kylvämiselle. Tämä tarkoittaa sitä että se mitä kylvetään (j. 7) jakautuu kahteen ryhmään, jotka kylvetään eri kohteisiin, lihaan tai henkeen. Lihaan kylvetään ’paheita’ ja henkeen ’hyveitä’. Molemmat tuottavat omanlaisiaan hedelmiä (Gal. 5:19-22). Fung esittää että lihaan ja henkeen kylväminen tarkoittaa yksinkertaisesti lihan halujen tyydyttämistä ja Hengen johdatuksen seuraamista (1988, 295). Ja vaikka j. 9 määritteleekin kylvämisen ja niittämisen tekojen kategoriaan, ei Fungin lausunto tuo vielä tyydyttävällä tavalla esille, miksi Paavali käyttää juuri kylvämistä ja niittämistä vertauksena, eikä sano vain suoraan että kysymys on lihan halujen tyydyttämisestä tai Hengen johdatuksessa kulkemista, mikäli näistä vain olisi kyse. Kylväminen ja leikkaaminen ovat omat erityiset prosessinsa, joiden käyttöön ja toimintoon tässä vertauskuvassa meidän tulisi löytää syitä ja vastauksia.

 

Liha voi tarkoittaa, asiayhteydestä riippuen, fyysistä ruumista tai vanhaa luontoa. Burton näkee tässä fyysisen ruumiin, josta ei ole ylösnousemusta, niille jotka eivät ole eläneet hengen mukaan (1920, 342). Mutta tämä tulkinta asettaa elämän saamisen tulevaisuuteen ja ansaittavaksi, vaikka meidät jo on tehty eläviksi (Ef. 2:1, 5), emmekä voi sitä ansaita (Rm. 6:23). Lisäksi fyysisen ruumiin ruokkiminen ja hoitaminen, tiettyyn rajaan saakka, voi palvella myös Jumalan valtakuntaa (Rom. 6:13, 19).

 

Käännös ”omaan lihaansa” on korostettu, tuomaan esille Kr. sanan heautou merkityksen. Koska kylväminen esitetään jakeen 6 välittömässä asiayhteydessä, omaan lihaansa kylväminen saa sen mukaisen merkityksen. Eli mikäli ei toteuteta 1kor. 9:11 ajatusta ja pidetä aineellisesti huolta siitä joka Sanaa opettaa, vaan käytetään kaikki oman lihan halujen tyydyttämiseen, ei opettajalla kohta ole tarvittavia resursseja opettaa. Kun opettaja ei enää ole kylvämässä ihmiseen hengellistä hyvää, jää lihalle enemmän tilaa toimia, ja näin on niitetty sitä mitä kylvettiinkin. Lihaan kylväminen ei ilmeisestikään aina rajoitu vain omaan lihaan (2Pt. 2:18), ja syy ilmaisun ”omaan lihaan” käyttöön, tässä jakeessa, lieneekin jakeessa 6, joka on kylvämisen välitön asiayhteys, ja palvelee myös esimerkkinä kylvämisestä ja niittämisestä, jonka esittämään tilanteeseen jakeet 7-10 osittain vastaavat. Siksi ’osittain’, että kylväminen on yleisempi toimintaperiaate, ja toimii muissakin yhteyksissä, kuin vain opettajasta huolehtimisessa.

 

Mitä lihaan sitten kylvetään? Vihje tähän löytyy varmasti sellaisista kohdista kuten Rm. 7:18; 8:6-7, jossa sanotaan lihan mielen olevan kuolema, ja vihollisuus Jumalaa vastaan, eikä lihassa asu mitään hyvää. Tai Gal. 5:24, jossa tulee ilmi että liha himoitsee ja haluaa. Vanha ihminen on ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, eikä synnin pidä hallita meidän kuolevaista ruumistamme (Rm. 6:6, 12). Näistä erilaisista yhteyksistä, joita Paavali esittää lihan suhteen, voimme nyt nähdä minkälaisia asioita lihaan ylipäätään voidaan kylvää. Kaikki mikä vastustaa Jumalaa, tai tuottaa kuolemaa, pahuutta, syntiä, kiellettyjä haluja ja himoja, on lihalle sopivaa materiaalia. Tähän kategoriaan kuuluu vielä Gal. 5:19-21 luettelo lihan teoista, joka päättyy sanoihin ”muut senkaltaiset”, sekä myös Gal. 3 luvussa esitetty lain alainen Jumalan palvelus.

 

Mikäli halutaan niittää satoa esimerkiksi haureudesta, täytyy ensin valita sopiva ’maaperä’, joka on tietysti liha. Sitten täytyy istuttaa siemen, ja kultivoida tainta kun se alkaa kasvaa. Ja ajallaan, tämä istutus, jota ei Jumala ole istuttanut, alkaa tuottaa satoa ’lajinsa mukaan’. Jonka vaikutus, kuten kaiken lihaan kylvettävän vaikutus, on aina turmeleva. Ja kuten on luonnossa hedelmien vaikutuksen laita, samoin on myös lihan tekojen vaikutuksen laita. Siten että kun syöt omenan, ei se tee sinusta omenaa, sinusta ei ala kasvaa omenaa, eikä sinusta tule edes omenatarhuria, vaan ne ravinteet jotka omenassa ovat, vaikuttavat erilaisia asioita ruumiissasi. Paljolti näin on siis myös lihan tekojen kanssa. Esimerkiksi lahkohengen kylväminen tuottaa lahkon, joka vaikuttaa eteenpäin rikkomalla uskovien henkilökohtaisia suhteita, estäen näin Jumalan tarkoittaman vuorovaikutuksen uskovien välillä, jarruttaen Jumalan työtä kaikissa osapuolissa. Välitön vaikutus, tai ’hedelmä’, on siis lahkolaisuus, mutta tällaisilla myrkkysienillä ympäristön sotkeminen aiheuttaa paljon muita, välillisiä vaikutuksia. Ja jälleen, samoin kuin luonnossa eri hedelmillä on erilaiset ravinnepitoisuudet, ja siten erilainen terveydellinen vaikutus ihmisen ruumiiseen, samoin erilaisilla lihan teoilla on erilainen sekoitus turmelusta, tuottaen erilaisia vaikutuksia ihmisissä.

 

Se lihasta turmeluksen niittää (ek tēs sarkos therisei phthoran). Ei enää ’omasta’ lihasta, vaan yleisemmin ’lihasta’, omasta ja toisten. Lihaan kylväminen turmelee ihmisen itsensä, sekä hänen ympäristönsä (1Kor. 15:33), ja hetken päästä on yllin kyllin turmelusta niitettävänä.

 

Fung (1988, 295) tuo esille turmeluksesta kolme tulkintaa. Ruumiin rappio tai hajoaminen, sisäinen moraalinen ja hengellinen korruptio ja kuolema, tai, sekä fyysinen että moraalinen pahentuminen. Fung itse näkee tässä eskatologisen elonkorjuun, joka tarkoittaa sitä että tällainen ihminen, joka on lihaan kylvänyt, ei nouse iankaikkiseen elämään. Tämä näkemys ilmeisesti kuitenkin juontuu liian mustavalkoisesta ’joko tai’ suhtautumisesta kylvämiseen, sillä jos ne jotka ovat lihaan kylväneet, eivät nouse iankaikkiseen elämään, ei kukaan voi pelastua. Niinpä Gal. 5:16 kehottaa meitä: ”vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä”. Tämä tietysti tarkoittaa sitä, että lihan himon täyttäminen on aina vaihtoehto, uskovallekin.

 

Lihan olemus esitetään Raamatussa hyvin voimakkain termein. Rm. 8:7 sanoo että ”lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan”. Kun lihaan istutetaan jokin sinne soveltuva asia, mikä tahansa, on sillä taipumus kasvaa. Se vaatii ravintoa ja huomiota, kehittyen aina pois päin Jumalasta. Asia voi olla, ja varsin usein onkin, lihalle mieluisia. Ne voivat tuottaa nautintoa ja mielihyvää, lihalle, mutta niiden hedelmä on aina turmelus, kysymys on vain turmeluksen asteesta. Turmelus on yhteinen piirre niille asioille joita lihasta niitetään, sillä kaikilla niillä on turmeleva vaikutus.

 

Näin Jumala pitää huolen siitä ettei Hän ole pilkattavissa. Kun siemen kylvetään, se kylvetään siinä toivossa, ja luottamuksessa, että se tuottaa enemmän kuin mitä maahan on laitettu (Stam 1998, 184). Kukaan ei selviä tästä ’kuin koira veräjästä’. Ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella, turmelus koskettaa ihmisen elämää, jos on lihaan kylvetty. Joskus on niin, että meidän itsemme mielestä melko pieni teko, saattaa tuottaa sellaisen ’hedelmän’, jonka vaikutus kestää läpi elämän. Tapahtunutta ei voi peruuttaa, ja on asioita joita ei tässä ajassa voi korjata. Vaikka hyvin moniin asioihin kyllä löytyy sellainen ratkaisu joka korjaa ongelman, jotkut asiat korjaantuvat vasta  kun ”me muutumme” (1Kor. 15:52). Joskus Jumala voi tietysti tehdä jopa ihmeen ja korjata asian joka muuten ei olisi korjattavissa, mutta tämä ei ole mikään toimintamalli nykyisessä armon taloudenhoidossa (vrt. 1Tim. 5:23; 2Tim. 4:20). On varsin tuhoisaa ajatella voivansa elää vastuuttomasti, lihan mielitekoja noudattaen, nojautuen jonkinlaiseen uskomukseen siitä että kyllä Jumala sitten asiat hoitaa. Kyllähän Jumala asiat hoitaa, viimeistään silloin kun ”me muutumme” (1Kor. 15:52), mutta sitä ennen saattaa turmeltua paljon, omassa ja ympärillä olevien ihmisten elämässä. Meidän tulisi tietää ja ymmärtää, miten tätä elämää eletään. Mitkä ovat säännöt. On monia asioita jotka on jätetty ihmisen oman harkinnan varaan, omalle vastuulle. Monissa asioissa on sinun, hyvä lukijani, tehtävä päästös elämäsi suhteen, mutta et voi, jollet tiedä mikä on sinun, ja mikä Jumalan vastuulla. Ja siitä et pääse ikinä selvyyteen, niin kauan kun nykyinen armon taloudenhoito, ja Israelin profeetallinen ohjelma, ovat sekaisin ajattelussasi. Sinun täytyy tietää, mikä on Jumalan sana sinulle (vrt. Rm. 16:25-26 KJV).

 

Mutta joka henkeen kylvää (ho de speirōn eis to pneuma). Mutta (de)! Niin synkkä kuva kuin lihan tekojen katselemisesta piirtyykin, ei se ole vielä loppu. On toinenkin vaihtoehto.

 

Mitä henkeen sitten kylvetään? Henki on tässä jakeessamme asetettu kontrastiin lihan kanssa, josta voimme päätellä jotakin. Hengen olemukseen kuuluu, elämä ja rauha (Rm. 8:6, 10), kristittyjen yhteys (Ef. 4:3; Fil. 2:1; 1Kor. 6:17), voima, rakkaus, raittius (Rm. 15:19; 2Tim. 1:7), totuus (Joh. 16:13), palavuus (Apt. 18:25; Rm. 12:11), pyhyys (Rm. 1:4), kyky nähdä (tai tietää, 1Kor. 2:12) ja tutkia (1Kor. 2:15), vanhurskaus (1Kor. 6:11), kuuluminen Jumalalle (1Kor. 6:20), vapaus (2Kor. 3:17), Gal. 5:22-23 hengen hedelmä, ja varmasti monia muita ominaisuuksia. Näistä kuitenkin jo näemme minkälaisia asioita henkeen ylipäätään voidaan kylvää. Kaikkia edellä mainittujen kaltaisia asioita on mahdollista kultivoida hengessä.

 

Väline jolla näitä kylvetään on ilmeisestikin Jumalan Sana. Mt. 13 kylväjä vertauksesta näemme että juuri Sanaa kylvettiin, mutta vertauksen selityksessään Jeesus tarkensi kylvetyn Sanan valtakunann Sanaan (Mt. 13:19), ja Jumalan Sanaan (Lk. 8:11), jonka tarkoitus oli tuottaa pelastus (Lk. 8:12). Ef. 4:12-16 osoittaa että opetus-, ja muu sananpalvelustyö on tarkoitettu uskovien rakentumiseksi, jonka mukaisesti Gal. 6:6 onkin erittäin sopiva asiayhteys Paavalin käsitellä kylvön ja niiton lakia, koska se asettaa kylvämisen ja niittämisen vuorovaikutukseen juuri opettamisen kanssa, joka on yksi Sanan palveluksen muoto. Toinen Sanan palveluksen muoto on evankeliointi, jota suorittaa erityisesti evankelista. Evankeliointi taas yhdistää Jeesuksen kylväjä vertauksesta Sanan kylvämisen jälleen Paavalin opetukseen kylvämisestä.

 

Kuitenkin on huomattava ettei kylväminen tarkoita vain Jumalan Sanaa, yleisesti, vaan kuten Gal. 6:7 ilmoittaa ”mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää”. Eli mikäli halutaan niittää hengestä (Gal. 5:22-23) vaikkapa rauhaa, täytyy henkeen kylvää juuri rauhaa. Jumalan Sana tietysti palvelee tässä, mutta on huomattava että toiset jakeet voivat palvella paremmin, esimerkiksi juuri rauhan lisääntymisessä, kuin toiset. Mikäli saarnaaminen tai opetus keskittyy liikaa vaikkapa antikristuksen ja pedon vallan ympärille, rauha ei ole ensimmäinen mikä ihmisissä lisääntyy (tämä on myös eräs syy siihen miksi systemaattinen Raamatun opetus on erittäin tarpeellista seurakunnissa). Toinen asia joka tässä on myös huomioitava, on se, että jakeessa 9 Paavali liittää hyvän tekemisen niittämiseen. Jos siis Jumalan Sana olisi ainoa tapa kylvää henkeen, hän olisi tietysti sanonut sen selvin sanoin, mutta ei sano, vaan käyttää sen sijaan paljon yleisempää ilmaisua, joka voi kyllä sisältää Jumalan Sanan palveluksen, mutta ei rajoitu siihen (katso myös Ef. 6:8; Fil. 1:15; 2Tim. 3:16-17; Tiit. 3:14).

 

Se Hengestä iankaikkisen elämän niittää (ek tou pneumatos therisei zōēn aiōnion). Iankaikkinen elämä on tässä akkusatiivi sijamuodossa, jonka (akkusatiivin) toiminto on rajata verbin toiminnan laajuutta, suuntaa, tai päämäärää (Wallace 1996, 178), tai määrittää se (Croy 1999, 13). Toisin sanoen, termi ”iankaikkinen elämä” ilmaisee tässä vain millaista asiaa niitetään. Akkusatiivia käytetään tällä tavoin myös toisissa Raamatunkohdissa (Joh. 3:16 ”Jumala rakasti maailmaa”, ei ”maailman”), määrittelemään asian olemuksen, minkälaisesta asiasta on kysymys.

 

Emme voi ansaita iankaikkista elämää, pelastus merkityksessä, teoillamme (Rm. 5:21; 6:23; 1Tim. 1:16). Mutta käsite ’iankaikkinen elämä’ voi sisältää muutakin kuin loppumattoman elämisen. Matt. 19:16-21 (vrt. Lk. 18:18-22; Mk. 10:17-21) kertoo miehestä joka kysyi kuinka saada iankaikkisen elämän, ja Jeesuksen vastaus sisälsi aarteen taivaissa. Samoin Joh. 4:36 kertoo kuinka ”leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään”. Iankaikinen elämä sisältää siis myös laadullisen ominaisuuden. Siinä on jotakin sisältöä.

 

Asian merkitys on se, että jos käännämme kohdan kuten KR1938 ”se Hengestä iankaikkisen elämän niittää”, olemme alttiita käsittämään asian siten että henkeen kylväminen tuottaa meille pelastuksen (kuolemasta), jota (pelastusta) ei voida kuitenkaan teoilla ansaita, ja Rom. 6:23 ilmaiseekin varsin selvin sanoin että ”Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä”.

 

Mutta jos sen sijaan ymmärrämme tämän kohdan laadullisessa merkityksessä ”se Hengestä iankaikkista elämää niittää”, tulemme samaan lopputulokseen kuin Heprealaiskirjeen kirjoittaja, kun hän sanoo Israelista että he olivat ”taivaallista lahjaa maistaneet” (Hepr. 6:4), sekä myös ”tulevan maailmanajan voimia” (Hepr. 6:5). Meillä nykyisessä seurakuntaohjelmassa eläville uskoville, tulevan elämän niittäminen nyt, edellyttää henkeen kylvämistä.

 

Epäilemättä suurin niittäminen tapahtuu sitten kun ”me muutumme” (1Kor. 15:52), mutta jotakin on uskovalle varattuna jo tähän aikaan jossa nyt olemme. Se elämä jota tulevassa maailmanajassa koetaan, sisältää Pyhän Hengen osallisuuden (Hepr. 6:4), joka nykyisessä armon taloudenhoidossa tarkoittaa Hengen hedelmää (Gal. 5:22-23) sekä armolahjoja (1Kor. 12).

 

Taipumus tehdä näistäkin jakeista pelastuskysymys, on hyvin vanha. Auxerren Haimo, munkki 800 luvun Ranskassa, joka oli merkittävä saarnaaja ja Raamatun kommentaattori (kuoli 870 luvun lopulla), kehottaa Galatalaiskirjeen kommentaarissaan lukijoitaan pysymään kestävinä hyvissä töissä, saavuttaaksemme Jumalan lupaaman pelastuksen, ja siteeraa sen päälle Mt. 24:13: ”joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu” (Levy, 2011, 128). Me tietysti tiedämme että Ef. 2:8 mukaan me olemme jo pelastetut, mutta on hyvä muistaa että tämä sekaannus Istaelin ohjelman ja nykyisen armon taloudenhoidon välillä, juontuu niistä teologisista ristiriidoista ja taisteluista, jotka alkoivat jo Apostoli Paavalin oman elämän ja palvelustyön aikana (Apt. 15:1-2; 20:29-30; Gal. 2:7, 11-14; 2Tim. 1:15).

 

Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko (to de kalon poiountes mē ekkakōmen) Kreikan kielen konjuktio de (mutta, ja, myös, lisäksi, jopa) voi ilmaista ajatuksen muutoksesta toiseen aiheeseen, joka kuitenkin on samansukuinen (Lenski 1937, 302). Tai se voi myös tuoda esille lauseiden välisen lisäävän suhteen, sekä mahdollisen kontrastin (Louw & Nida 1996, 789). Koska sanan de merkityssisältö, ja käyttö, on melko laaja, on sen merkitys lauseessa löydettävä kulloisenkin kontekstin (asiayhteyden) avulla. Jakeessamme de todennäköisimmin ilmaisee muutosta edellisiin jakeisiin siinä, että vasta nyt Paavali tuo esille tekemisen väistämättömän luonnollisen, sekä mahdollisen seurauksen, väsymyksen ja lannistumisen, aihepiirin kuitenkin pysyessä samana. Tämä korostaa siis kehotusta olla lannistumatta.

 

Hyvän tekemisessä on helppo lannistua, kun huomaa miten moni on täysin kiittämätön siitä hyvästä jota heille on tehty, jopa kristityt. Joskus ihminen ei tiedä eikä ymmärrä sen hyvän arvoa jota hänelle tarjotaan, ja siksi suhtautuu välinpitämättömästi, halveksien ja vastustellen. Ja joskus voi jopa käydä aivan kuten Gal. 4:16 sanotaan: ”onko minusta siis tullut teidän vihamiehenne sentähden, että minä puhun teille totuuden?”. Sillä joskus se hyvä mitä ihmiselle tarjotaan, kristityllekin, on vastoin hänen lihansa halua, tai se saattaa järkyttää liiaksi hänen maailmankuvaansa ja rikkoa hänen mukavuusalueensa. Tällaiset asian välittömät seuraukset sattavat aiheuttaa varsin raivokkaan vastareaktion, huolimatta siitä että tuo tarjottu hyvä olisi ihmiselle paljon hyödyllisempi asia kuin hänen vanhat tottumuksensa, varsinkin pitkällä aikavälillä. Ihmisluonto vain on sellainen, että kun ihminen rakentaa omaa maailmaansa, tulee hän pikkuhiljaa niin tutuksi niiden omien ’totuuksiensa’ kanssa, että siellä hän voi tuntea olonsa turvalliseksi. Kun tällaiseen tilanteeseen sitten tulee joku pahaa aavistamaton hyväntekijä, järkyttämään ja kyseenalaistamaan tuon ihmisen elämän perustuksia, hän saattaa saada ’raivoisan tiikerin’ silmilleen. Kaikkien kohdalla ei tietysti näin ole, ja tällaisessa käyttäytymisessä on asteita, mutta kun hyvää haluamme tehdä, on hyvä tiedostaa tilanne ja varautua, vähintään henkisesti asiaan, eikä lannistua sillä..

 

Sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy (kairō gar idiō therisomen mē ekluomenoi). Kreikan kielen sana ajalle, on tässä kairos, jota käytetään ilmaisemaan säädettyä aikaa, kun taas chronos, joka on toinen aikaa tarkoittava sana, ilmaisee määrittelemätöntä ajanjaksoa (Ridderbos 1953, 219). Sana idios (idiō) kirjaimelisesti merkitsee ’omana (aikanansa)’, ja tarkoittaa tässä oikeaa aikaa, kylvämisen jälkeen. Eli on odotettava näiden välisenä aikana (Bengel 1860, nid. 4, 56). Niin kuin luonnossa on kylvön ja niiton välissä tietty aika, samoin on hengellisessä maailmassa (Marberry 1988, 107). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun ihminen kylvää, hyvää siementä, on kylvön jälkeen alistuttava odottamaan, ensin itämistä, sitten kasvamista, ja vasta myöhemmin hedelmän kantamista. Mutta jossakin vaiheessa tulokset vaivannäöstä tulevat, se on varmaa. Viimeistään ne tulevat kun ”meidän pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan, kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa” (2Kor. 5:10), ”tietäen, että mitä hyvää kukin tekee, sen hän saa takaisin Herralta, olkoonpa orja tai vapaa” (Ef. 6:8). Evankeliumin suhteen emme tiedä kenen ihmisen kohdalla tulokset tulevat (vrt. Mt. 13), tai milloin tulevat, mutta jos jaksaa kylvää, tuloksia tulee.

 

Ihmisen tehtävä alusta asti on ollut kultivoida maata (1Ms. 1:28; 2:15), ja nyt sama toimenpide on ulotettu ihmisen omaan persoonaan. Rikkaruohot kasvavat yleensä ilman hoitamistakin, mutta hyvän ja hyödyllisen sadon tuottaminen vaatii vaivannäköä, ja vaivaa täytyy kärsiä (2Tim. 1:8; 2:3).

 

 

Mikko Miettinen

Kyröskoski

mikkomiettinen@saarnatuoli.net

 

 

 

 

 

Lähdeluettelo

 

Bengel, Johann Albrecht, 4 vols., Gnomon of the New Testament, ed. M. Ernest Bengel and J. C. F. Steudel, trans. James Bryce (Edinburgh: T&T Clark, 1860).

 

Burton, Ernest De Witt, A Critical and Exegetical Commentary on the Epistle to the Galatians, International Critical Commentary (New York: C. Scribner’s Sons, 1920).

 

Croy, N. Clayton, A Primer of Biblical Greek (Grand Rapids, MI / Cambridge, U.K.: Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 1999).

 

Fung, Ronald Y. K., The Epistle to the Galatians, The New International Commentary on the New Testament (Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 1988).

 

Lenski, R. C. H., The Interpretation of St. Paul’s Epistles to the Galatians, to the Ephesians and to the Philippians (Columbus, O.: Lutheran Book Concern, 1937).

 

Levy, Ian Christopher, ed., The Bible in Medieval Tradition (Grand Rapids, MI;Cambridge, U.K.: Eerdmans, 2011).

 

Longenecker, Richard N., vol. 41, Galatians, Word Biblical Commentary (Dallas: Word, Incorporated, 1998)

 

Louw, Johannes P., Nida, Eugene A., Greek-English Lexicon of the New Testament: Based on Semantic Domains, electronic ed. of the 2nd edition. (New York: United Bible Societies, 1996).

 

Marberry, Thomas R., “Commentary on the Book of Galatians” In , in Galatians Through Colossians, ed. Robert E. Picirilli, First Edition, The Randall House Bible Commentary (Nashville, TN: Randall House Publications, 1988).

 

Ridderbos, Herman N., The Epistle of Paul to the Churches of Galatia, The New International Commentary on the Old and New Testament (Grand Rapids, MI: Wm. B. Eerdmans Publishing Co., 1953).

 

Stam, Cornelius, Commentary on Galatians (Germantown WI: Berean Bible Society, 1998).

 

Wallace, Daniel B., Greek Grammar, Beyond the Basics (Grand Rapids, MI: Zondervan, 1996).