Saarnatuoli

2 KORINTTOLAISKIRJE 4:2

PELIMIES

 © Mikko Miettinen

2KOR. 4:2
”niin ettemme vaella kavaluudessa”

Surullista kyllä, kavaluuden kohtaaminen on monen uskovan katkera kokemus seurakuntaelämästä. Moni on tullut uskovien yhteyteen viattomana ja innokkaana, luottaen uskovien ihmisten hyvyyteen, kolhiintuen sitten kaikenlaisissa vastaantulevissa hankaluuksissa. Tavallisen jokapäiväisen kypsymättömyyden ja lihallisuuden lisäksi seurakunnissa on moni törmännyt vielä järjestelmällisempään kavaluuteen.

Tämän asian tähden seuraavassa tekstissä on joitakin havaintoja kavaluuden käytännön sovellutuksista, sekä soveltajasta, josta voimme tässä käyttää vaikkapa nimitystä “pelimies” (tai nainen). Seuraavat rivit ovat siis oikeissa elämänkokemuksissa esille tulleita asioita, jotka on hankittu murheen ja kipujen kanssa, omia kokemuksia, sekä myös havaintoja kanssamatkaajien elämästä. On tuskallista, esimerkiksi kun rakkaat ihmiset johon olet luottanut, kääntävät kylmästi selkänsä.

Pelimiehen motiiveita on vaikea analysoida, ne eivät ehkä ole läpensä pahat, vaikka toiminta joskus siltä vaikuttaisikin. Voi olla että tuo onneton ihmisparka on vain joutunut oman syntinsä koukuttamaksi ja sokaisemaksi, niin ettei kykene enää suoristamaan itseänsä, eikä näkemään totuutta. Hän ehkä löytää “oikeutuksia” sille että ylittää asiallisuuden rajoja. Kuinka paljon hänen toiminnassaan on luontaista kieroon kasvaneisuutta ja kuinka paljon siinä on kylmää laskelmointia jää ehkä arvoitukseksi. Uskoisin että yleensä molempia löytyy.

Alla esitettyjen asioiden ilmeneminen ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä että olet tekemisissä “pelimiehen” kanssa, sillä näitä kaikkia saattaa tapahtua tavallisten perusrehtienkin uskovien keskuudessa, milloin vain vanha luonto saa ihmisestä yliotteen. Mutta mikäli toiminta on systemaattista, tai sisältää kenties jo useampiakin alla esitetyjä, tai vastaavia, tunnusmerkkejä, on syytä olla jo hiukan varovainen. Alla esitetty ei myöskään missään tapauksessa ole kattava esitys asiasta, mutta antaa joitakin viitteitä pelimiehen tunnistamiseksi, ja myös siitä minkälaisia asioita tulee huomioida, sekä myös mahdollisia toimenpiteitä asian ratkaisemiseksi.

Tavallisen ihmisen voi olla vaikea ymmärtää pelimiestä joka vaeltaa, ja haluaa vaeltaa, kavaluudessa, koska tämän maailma on niin kovin erilainen, ja hän näkee kaiken niin erilaisella tavalla. Erimielinen henkilö on hänelle vastustaja pelilaudalla jota vastaan hän välittömästi alkaa tehdä taktisia siirtoja. Hän ei tyydy vain hoitamaan omaa tehtäväänsä, vaan ryhtyy häikäilemättömään taisteluun kuviteltua “vastustajaa” vastaan. Hänen toimintaansa ohjaa ensikädessä itsekkäät motiivit, eikä kanssamatkaajien hyvinvointi. Henkilökohtainen hyöty on tällaisen ihmisen tärkein päämäärä. Raha, maine, valta, ja joskus naiset. Vastustajastaan hän etsii jonkin asian jota voi käyttää lyömäaseena tätä vastaan, koska hän ei ole oikeasti kiinnostunut sovusta, tai asioiden selvittämisestä, vaan taistelee omista eduistaan. Puheet kyllä ovat yleensä varsin yleviä, hän jopa hurskaasti tuomitsee toisissa ihmisissä tai yhteisöissä juuri ne asiat joita hän itse tekee kaiken aikaa, eikä hänellä itsellään ole mitään aikomusta lopettaa omia vääryyksiään, vaikka innolla osoittelee toisia. Tällaiset ylevät puheet, ja tilanteeseen sopiva esiintyminen, ohjaavat hänen ympärillään olevat viattomat ihmiset pitämään häntä hurskaana ihmisenä, jonka huolena ovat Jumalan valtakunnan asiat. Varsin usein hänellä kyllä voi olla aito Jumalalta saatu armoitus työhön, ja hän saattaa kokea hätää ja tuskaa sieluistakin, aika ajoin, ja jossakin määrin, mutta on lihallinen, vaikka puhuukin Raamatusta lakkaamatta ihmisten edessä. Hän ehkä kamppailee hyvin voimallisesti sisimmässään näiden kahden voiman, pahuuden ja hyvyyden välillä, kuten Paavali asiasta kirjoittaa (Room. 7:14-25).

Pelimiehen työvälineitä tässä hänen itse luomassaan “taistelussa” ovat esimerkiksi juonet, juorut, panettelu (2Kor. 12:20), valheet (Kol. 3:9), mielistely (Juud. 1:16) ja salailu. Aikojen saatossa hänestä tulee hyvin taitava tällaisessa pelissä. Hän osaa maalaata “vastustajansa” melkein millaiseksi tahtoo, toisten ihmisten silmissä, näiden huomaamatta, aina itse esiintyen hurskaasti. Hän saarnaa itse juoruilemista vastaan, mutta siksi etteivät hänen omat juonensa paljastuisi ja tulisi valkeuteen, sillä hän pimittää totuutta kaikilta, jopa kaikkein läheisimmiltäkin ihmisiltä, koskapa hänen on pakko. Asioista ihmisten kanssa keskustellessaan hän salaa kriittisiä kohtia koko totuudesta, saaden asiat näyttämään erilaisilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat. Hän pyöristää, painottaa tai värittää asiaa hiukan sopivista kohdista omaksi edukseen, kuitenkin niin että häntä on erittäin vaikea saada kiinni varsinaisesta valheesta.

Saadakseen ihmiset vedettyä mukaansa, hänen täytyy ehtiä ensin. Tämä tarkoittaa sitä, että heti kun pelimies aistii tai tiedostaa konfliktin, hänen täytyy alustaa vastustajansa muille ihmisille. Hän tarjoilee, hurskaista syistä tietysti, ihmiselle pienen panettelun tai jonkin muun pahan asian potentiaalisesta vastustajastaan, tietäen ettei tavallinen rehti ihminen osaa epäillä mitään vaaraa tai petosta. Hän laittaa peliin koko oletetun rehellisyytensä, ja saadessaan ihmisen myöntymään mukaan pieneen asiaan, vaikkapa epäilykseen tuota “vastustajaa” kohtaan, valmistelee hän jo pykälää suurempaa koukkua. Ja kun tavallinen ihminen on kerran näin koukutettu, hänen on erittäin vaikea perääntyä kannastaan, koska tällöin hän joutuisi myöntämään olleensa väärässä, syyttäneensä syytöntä ja mennensä halpaan. Pelimies tarjoilee näitä koukkuja esimerkiksi siten, että jos et ota, loukkaat häntä. Tällaiset asetelmat joita pelimies mielellään rakentaa, ovat varsin tehokkaita, sillä ne laittavat tavallisen ihmisen erittäin ahtaaseen paikkaan. Ethän toki tahdo epäillä hänen rehellisyyttään ja hyvää tahtoaan.

Mikäli pelimiehen ympärillä on joitakin sellaisia henkilöitä joita on vaikeampi manipuloida, hän vain joutuu näkemään enemmän vaivaa, ja käyttämään enemmän aikaa. Hän jäytää ympäristöään kuin syöpä (vrt. 2Tim. 2:16-17). Käytännössä tämä merkitsee sitä, että hänen likainen pelinsä etenee salakavalasti, aivan kuten syöpä, ja sitä on vaikea tunnistaa ennen kuin se on edennyt vaarallisiin mittasuhteisiin. Ja tästä salakavaluudesta johtuen, mitä pidempään ihminen on tällaisen toiminnan vaikutuspiirissä, sitä syvemmälle hän siihen sotkeutuu, ja sitä vaikeampi hänen on päästä siitä irti. Ja koska tätä peliä ei pelata todettavilla faktoilla, vaan subjeksiivisilla käsitteillä, valheilla ja tiedon rajoittamisella, on älykkyyden avulla lähes mahdotonta kestää pelimiehen jatkuvaa propagandaa. Äly tarvitsee nimittäin totuudenmukaista dataa prosessoitavaksi mikäli halutaan totuudenmukaiseen lopputulokseen, mutta totuudenmukaista dataa ei pelimiehen taholta anneta. Tästä syystä pelimies pyrkii myös estämään totuuden saamista ulkopuolisista lähteistä. Koska älykkyys toimii vain sillä tiedolla mitä on saatavissa, on erittäin vaarallista luottaa älykkyyteen pelimiehen kanssa. Tarvitaan siis oikeaa tietoa käytettäväksi, tai päädytään vääriin tuloksiin ja luullaan niitä oikeiksi.

Tällaisessa tilanteessa, jossa asian henkilökohtainen älyllinen käsittely tuottaa sekavia tuloksia, monet ihmiset uskovat sitä ketä he kuulevat enemmän, koska eivät kykene ymmärtämään asioita. Ihminen joka, luodussa “vaikeassa” tilanteessa, kokee vajavaisuutta ja riittämättömyyttä, on altis sellaisen ihmisen ohjaukselle joka esiintyy vakuuttavasti ja näyttää ymmärtävän. On kuitenkin järjetöntä uskoa johonkin asiaan, vain koska sattui kuulemaan sen ensiksi, tai että sattui olemaan sen asian vaikutuspiirissä, tai koska nyt muuten vaan sattuu uskomaan siihen. Ei ole Raamatullisesti oikein ajelehtia uskomuksesta toiseen, miten nyt sattuu tuuli kuljettamaan.

Jos henkilön “tiedostossa” ei ole jotakin asiaa, on sitä mahdotonta ottaa huomioon järjellisessä ajattelussa. Ei ole mahdollista ottaa olematonta huomioon. Niinpä totuuden tunteminen asioiden ratkaisemisessa on perustavaa laatua oleva lähtökohta. Ei ole mahdollista laskea lukujen summaa tietämättä laskettavia lukuja. Pelimiehen peli onnistuu vain niin kauan kuin ihmiset ovat yksipuolisen tiedon varassa. Tästä syystä pelimies yleensä näyttää itsestään erilaisen puolen eri ihmisille. Hän ei ole samanlainen kaikille. Siksi sellaisen henkilön, jolle hän on ollut miellyttävä ja asiallinen, on vaikea uskoa että hän olisi ollut jollekin toiselle ihmiselle jotakin aivan muuta. Syntyy ristiriitatilanne kahden todistajan välille, jossa pelimies pyrkii verhoutumaan hengellisyyden kaapuun, ja esittämään toisen osapuolen jollakin tavalla epähengellisenä. Sillä hän tietää että jos hän saa Jumalan “puolelleen”, hän voittaa asian, koska hän tietää myös että tavallinen uskovainen kunnioittaa Jumalaa enemmän kuin ihmistä. Lisää uskottavuutta asialleen hän pyrkii saamaan myös siten että välttää sopimatonta käytöstä niiden ihmisten edessä joita hän pelinsä pelaamiseen tarvitsee. Jos et ole itse nähnyt hänen käyttäytyvän sopimattomasti, on sinun vaikea uskoa niitä jotka näin väittävät, varsinkin jos näiden ihmisten “hengellinen tila” on hiukan arveluttava, tai jos he ovat jopa suoranaisia vastustelijoita ja niskureita.

Mielistely saattaa olla myös tehokas ase sitomaan ihmiset pelimieheen. Sopivasti, ja sopivassa tilanteessa esitetty mielistely luo voimakkaan kontrastin pelimiehen miellyttävyyden ja hänestä esitettyjen syytteiden välille. Mielistely voi olla henkilökohtaista tai kollektiivista, mutta vaikuttaa kummassakin tapauksessa samalla tavalla. Mikäli kuitenkin mielistelyn kohde tiedostaa asian, reaktio on usein päinvastainen, mutta jos hän ei tiedosta, on vaikutus yleensä sellainen että se pyrkii kääntämään kohteen asennetta suopeammaksi mielistelijää kohtaan. Kun mielistelyn kohde antautuu tälle miellyttävälle tunteelle, antaa hän samalla tälle tunteelle vallan vaikuttaa hänen järjelliseen ajatteluunsa. Tilanne on tällöin vaarallinen koska tunteet saattavat ajaa joskus kovinkin helposti järjen ylitse. Kun sitten ratkaisuja tehdään sen hetkisten tunteiden vaikutuksessa, mennään usein vikaan, ja samalla sitoudutaan jälleen voimakkaammin pelimieheen ja hänen vehkeilyihinsä. Näistä syistä johtuen pelimies pyrkiikin ajamaan asioita läpi mahdollisimman suurien tunnekuohujen keskellä.

Pelimies tarvitsee jonkun aseen tässä itse luomassaan taistelussa, ja kaivaa sen mistä vain, eikä hän välitä lainkaan siitä että hän saattaa, siinä sivussa, tuhota ihmissuhteita tai joidenkin ihmisten maineen seudulla lopullisesti. Jos hän ei löydä mitään todellista aihetta lyömiseen, hän keksii sellaisen omasta päästään, eikä sitten hukkaa hetkeäkään. Jos hetken aikaa ehkä onkin rauhallista, se tarkoittaa vain sitä, ettei  tarpeeksi hyvää asetta ole vielä löytynyt. Toimeton hän ei kuitenkaan ole, vaan tekee taustatyötä hyvinkin ahkerasti, tämän voi kuitenkin huomata tarkkailemalla muiden ihmisten käytöstä “vastustajaa” kohtaan. On suorastaan ihmeelistä nähdä kuinka ihmisten asenne aivan hetkessä muuttuu, tai muutetaan, tuota vastustajaa kohtaan. Ihmiset jotka vielä vähän aikaa sitten olivat mitä ystävällisimpiä ja avoimimpia, muuttuvat yhtäkkiä sulkeutuneiksi, negatiivisiksi, jopa lähes vihamielisiksi tätä uutta “uhkaa” kohtaan. Kaikki tämä ilman että tuo uusi “vastustaja” olisi tehnyt mitään pahaa kenellekään. Hänen ainoa todellinen “synti” onkin se että sattui jossakin asiassa olemaan eri mieltä pelimiehen kanssa. Ja niinpä ihmiset jotka ennen taputtivat olalle ja hymyilivät tavattaessa, koska olivat aidosti iloisia nähdessään, kääntävät selkänsä, ilman todellisia Raamatullisia perusteita (pelimiehen selitykset eivät ole Raamatullisia perusteita). Koska kenelläkään muulla kuin pelimiehellä ei ole mitään henkilökohtaista syytä toimia näin, on selvää että tällainen toiminta on mahdollista vain siten, että pelimies myrkyttää ihmiset tuota “vastustajaa” kohtaan.

Näin kun sitten ihmisten sydämet käännetään tuota “vastustajaa” vastaan, estetään heitä ottamasta tältä vastaan mitään asioita. Tarpeeksi pitkälle vietynä he eivät uskalla ottaa tältä “vastustajalta” vastaan edes Raamatun jakeita. Alustamalla ihmisen sydän toista ihmistä vastaan tuhotaan tehokkaasti objektiivisuus näiden henkilöiden mahdollisesta kanssakäymisestä, eikä näitä ihmisiä tarvitse näin ollen edes vahtia tai kontrolloida juuri pidemmälle. Kun sitten heidän omatuntonsa kuitenkin hiljaa kolkuttelee, he kokevat kenties olonsa vaivautuneeksi tuon “vastustajan” läheisyydessä, ja alkavat jo ihan itse karttamaan tätä. Pelimies käyttääkin usein tunteiden manipulointia omien kannattajiensa hallitsemiseen.

Joskus hän saattaa yllyttää koko seurakunnan lähes hysteeriseen tilaan (vrt. Apt. 13:50; 14:2), estääksensä asioiden ratkaisemisen rauhallisesti ja järkevästi, koskapa häntä ei kiinnostakaan asioiden ratkaiseminen, vaan omien päämääriensä saavuttaminen. On hämmästyttävää, suorastaan ällistyttävää, kuinka aivan järkevätkin ihmiset saadaan yllytettyä tilaan, jossa heistä tulee kykenemättömiä toimimaan rationaalisesti, ja jossa heidät saadaan tekemään asioita joita he eivät mitenkään saattaisi tehdä “selvä-päisinä”. Mutta tämä onkin vain vanha myyntimiesten käyttämä keino. Käsillä olevasta asiasta täytyy saada esitettyä sellainen kuva, että juuri nyt on viimeinen hetki tehdä ratkaisu asian suhteen, tai muutoin on liian myöhäistä. Kun tähän lisätään vielä jokin pelote, niin valitettavasti näyttää siltä, ettei suurin osa ihmisistä kykene vastustamaan tällaista toimintamallia, vaan lankeavat pelimiehen ansaan.

Edelleen pelimies pyrkii saamaan ihmiset tekemään ennakolta päätös (1Tim. 5:21) “vastustajan” tai käsillä olevan asian suhteen, ettei pääsisi syntymään oikeasti avointa ja järkevää keskustelua. Pelimiehelle on erittäin tärkeää saada kaivettua haluamansa mahdollisimman julkinen kannanotto alaisiltaan. Tällöin hän voi vedota tavallisen ihmisen vilpittömyyteen ja rehellisyyteen asian käsittelyssä, ja tällä tavoin koukutetun ihmisen on äärimmäisen vaikea peräytyä tästä hänelle syötetystä kannasta. Mikäli keskustelu tilanteeseen päästään, pyrkii pelimies häiritsemään ja sekottamaan keskustelua erilaisin keinoin. Hän ei halua pysyä asiassa, vaan puhuu mieluummin muusta, tai yrittää esimerkiksi tuoda “vastustajastaan” esille sellaisia, jopa täysin asiaan liittymättömiä asioita, joidenka kanssa hän tietää keskustelun muiden mahdollisten osapuolten olevan erimieltä, luodakseen heissä negatiivisen reaktion (tunteen) “vastutajaansa” kohtaan. Sillä hän ei tahdo katsoa itse asian todellisia argumentteja, vaan pyrkii pelaamaan tunteilla, aina kun se on mahdollista. Myös hän pyrkii saamaan vastustajansa puhumaan ristiin todistajien kanssa, joilta hän on puhuttanut tietynlaiset pyöristetyt vastaukset. Tai hän voi pyrkiä saamaan “vastustajastaan” irti vastauksia kysymyksiin, jotka hän on jo aiemmin alustanut keskustelun muille osapuolille, siten että vastauksella on kaikille osapuolille eri merkitys. Tällaiset “tekniikat” ovat kylläkin jo hiukan edistyneempien pelimiesten toimintatapoja, mutta kaikki perustuu aina valheeseen ja petokseen (Joh. 8:44; 2Kor. 11:3). Hän puhuu päälle, pilkkaa, jopa ilveilee, ja onkin järkyttävää nähdä jo kauan uskossa olleen henkilön, jopa saarnaajan tai vanhimmistoveljen käyttäytyvän tällä tavoin. Tällaisessa “keskustelussa” pelimiehellä on oletettu oikeus käyttäytyä sopimattomasti ja solvata “vastustajaansa”, mutta jos tämä vastaa samalla tasolla, leimataan hänet jälkeenpäin mitä erilaisimmilla negatiivisilla nimityksillä, jälleen juuri niistä asioista joita pelimies itse tekee. Vaikka kaikesta venkoilusta ja häirinnästä huolimatta “vastustaja” voittaisi argumentoinnin kirkkaastikin, pelimies ei tästä hätkähdä, vaan esittää asian, ja sen lopputuloksen, aivan toisinpäin muille ihmisille jälkeenpäin.

Totuuden vääristely onkin aivan keskeinen elementti tällaisessa viheliäisessä tihutyössä. Puhutettuaan ihmisiä, pelimies esittää osittain totuudenmukaisen ja osittain valheellisen version haluamastaan aiheesta, ja pönkittää esityksensä jonkun toisen, viattoman ihmisen lausunnolla, joka tukee niitä kohtia hänen esityksessään jotka edes suurinpiirtein ovat totuudenmukaisia. Ja näyttää siltä että ajan myötä tällaisesta toiminnasta tulee jo aivan vaistomaista, rutiininomaista ja vaivatonta; kuin osa hänen persoonallisuuttaan. Ihmisellä, joka ei tiedä tällaisen lausunnon oikeaa merkitystä, tai asiayhteyttä, ei ole juuri mahdollisuutta nähdä läpi tällaisesta totuuden vääristelystä, jollei hän muuten jo epäile pelimiestä jostakin syystä.

San. 18:17 sanoo että “käräjissä on kukin ensiksi oikeassa, mutta sitten tulee hänen riitapuolensa ja ottaa hänestä selvän“. Kun joku puhuu sinulle jotakin negatiivista jostakin toisesta ihmisestä, vaikka edes rivien välistä, on hyvä tiedostaa se, kuinka monta minuuttia olet kuunnellut toisen osapuolen versiota, ja kuinka monta minuuttia toisen osapuolen versiota asiasta. On jokaisen ihmisen omalla vastuulla olla antamatta tilaa salakavalalle toiminnalle, ja puheille. Pelimies on mieltynyt subjektiivisuuteen ja kokeneemmat valitsevatkin hyvin tarkoin taistelukenttänsä, sekä käytettävät aseet. Koska he eivät ole kiinnostuneita absoluuttisesta totuudesta joka voisi ratkaista asian, he pyrkivät karttamaan Raamatun Sanaa ja viemään painopisteen henkilökohtaisiin asioihin. Tällöin Raamattua käytetään sen mukaan miten se palvelee päämäärien saavuttamisessa. “Vastustajan” motiivit, “hengellinen tila”, tai sopivasti väritetty, jopa vääristetty historia ja tausta, tarjoavat ihanteellisen leikkikentän kaikenlaisiin villeihin kuvitelmiin. Ja jos olet langennut pelimiehen ajamaan yksipuolisuuteen, on sinun velvollisuutesi mennä kiireesti ja kuunnella myös toista osapuolta yhtälaisella antaumuksella, avoimin sydämin.

Valitettavasti kuitenkin on usein niin, että kun viaton ihminen huomaa tulleensa vedetyksi tällaiseen mukaan, hän mieluummin pyrkii uskottelemaan itselleen että asia on kuten pelimies sen esitti. Sillä tavalliselle ihmiselle vääryyden, jopa synnin tekeminen lähimmäistä kohtaan, on aidosti kauhistuttava ja vastenmielinen ajatus. Hänen on vaikea kohdata tällainen asia itsessään, koska eihän hän koskaan tahtonut tehdä kenellekään mitään pahaa, vaan luuli tekevänsä oikein ja auttavansa toisia. Häntä kauhistuttaa ajatus siitä että on antanut niin paljon elämästään huijarin vehkeilyihin. Pelimiehen ja hänen alaistensa välille näyttääkin kehittyvän jonkinasteinen “Tukholma-syndrooma”, eli tila jossa ihmiselle alkaa kehittyä myötämielinen suhtautuminen “kaappaajaansa”. Koska totuuden kohtaaminen ja myöntäminen on niin kauhistuttava asia, on jo suhteellisen helppoa antautua uskottelemaan itselleen asioiden olevan kunnossa, ja pelimiehen olevan melko ihmeellinen Jumalan mies. Tässä tapauksessa vangitseminen on henkistä, mutta kehittää silti epänormaalin suhtautumisen tilanteeseen ja henkilöön. Uskonnollisissa yhteyksissä tilanne hankaloituu vielä sen tähden että tällaiseen toimintaan jo mukaan vedetty ihminen alkaa yleensä kokea hyvinkin sairaan yhteisön omakseen “Jumalan tähden”. Kun tällaista epätervettä lahkon sisäistä yhteydentunnetta vielä voimistetaan jollakin ulkopuolisella uhkalla, on tilanne jo niin vaikea, että yleensä vaatii lahkosta irtautumisen jälkeenkin useita vuosia, ennenkuin tällä tavoin sidottu henkilö pääsee vapaaksi häntä hallinneista vinoutuneista asenteista ja käsityksistä, vaikka asia ymmärryksen tasolla olisikin selvä heti.

Sairaan yhteisön omakseen tuntemista edesauttaa se, että yleensä tällaisessa mukana olevat ihmiset jollakin tasolla tiedostavat asioiden olevan perustavaa laatua olevalla tavalla pielessä. Ja pieni virhe on paljon helpompi korjata kuin suuri. Kaikilla ei ole sellaista henkistä kapasitettia, kuten uskallusta, myöntää tosiasioita itselleen, ja sitten rohkeutta, seisoa omilla jaloillaan. Tästä ei voi tavallista ihmistä syyttää, mutta tilanne on valitettava, sillä totuus on kuitenkin se joka tekee vapaaksi, ja pelko se joka kahlitsee. Muuten hyvämaineisilla ihmisillä saattaa olla suuri kynnys erottautua tällaisesta toiminnasta, koska he tietävät että se on suunnilleen sama asia kuin myöntää kaikille tehneensä virhe, eivätkä he tahdo tällaista tahraa hyvään maineeseensa. Tällöin ihminen ei vain halua huomata, että hänen maineensa on jo kärsinyt melko totaalisen romuttamisen, lähes kaikkien lahkon ulkopuolisten ihmisten silmissä, eikä sitä voi ainakaan eroamalla enempää tahria. Päinvastoin, juuri eroamalla tällaisesta lahkosta ihminen voi vielä osoittaa että hänellä on omaa harkintakykyä ja uskallusta toimia totuuden mukaisesti, ja lahkon ympärillä oleva ihmiset yleensä tiedostavatkin sen kuinka suurta henkistä kapasiteettia tällaisesta kurimuksesta irtaantuminen vaatii. Tällaisissa tilanteissa on kuitenkin kysymyksessä paljon enemmän kuin vain ylpeys. On kysymys pelastautumisesta, eikä tyylillä ole tässä kovinkaan suurta merkitystä. Jos jotakin sankaruutta tarvitaan, niin aina on mahdollisuus yrittää auttaa jotakin toista joka on kiinni samassa suossa. Tilanteen vakavuus tulisi nähdä, sillä tällainen lahkotoiminta varastaa hyvin usein ihmiseltä 10-20 vuotta, joskus koko elämän, jonka aikana ihminen ei koskaan pääse kunnolla elämään sitä elämää jonka Jumala tahtoisi hänelle antaa.

Uskonnollisissa yhteyksissä pelimiesten opetuslapseuttainen on myös eräs vaikea ja vaarallinen kysymys. Seurakunta, ympäristönä, tarjoaa kieroutuneelle pelimiehelle mahdollisuuden opettaa ja saarnata toisille ihmisille oma sairas maailmankatsomuksensa, pukemalla se Raamatunkohdille annettuihin merkityksiin. Tällaiset vialliset käsitykset eivät siis nouse Raamatusta, vaan ne luetaan Raamattuun, ja näillä kahdella metodilla on suuri ero. Kieroutuneet käsitykset voidaan sitoa yhteen Raamatun jakeiden kanssa ja opettaa saarnapöntöstä näin aikaansaatu kokonaisuus eteenpäin toisille ihmisille. Tämä on, käytännön elämässä henkilökohtaisen kanssakäymisen kautta tapahtuvan opetuksen ohella, pääasiallinen väylä jonka avulla opetuslapseen istutetaan pelimiehen asenteet, käsitykset ja näkemykset. Opetuslapsi saattaa tällöin rakentaa jopa koko maailmankatsomuksensa tämän opetuksen varaan. Yleensä opetuslapset tosin vievät tällaista sairasta mallia eteenpäin jonkin verran lievempänä, ja kenties valikoidusti, opetuslapsen omien mieltymysten mukaisesti. Ongelma tässä on se että monet pelimieheltä perityt sairaat piirteet jäävät näin elämään, turmellen ihmisiä (2Tim. 2:18), ja tuottaen siten epätervettä kristillisyyttä. Tämä tapahtuu vaikka opetuslapset valikoisivatkin “mestarinsa” oppeja, jolleivat he kokonaan hylkää kaikkea sitä väärää mikä heille on opetettu, ja sen jälkeen etsi tervettä opetusta itselleen muualta.

Opetuslapset saadaan mukaan ottamalla heidät sisäpiiriin, mielellään mahdollisimman nuorena. Kokemattomuus ja suuret luulot, itsestä ja lahkosta, ovat pelimiehelle eduksi. Ruokkimalla ihmisluonnon alhaisia ominaisuuksia, huomaamatta tietysti, ihminen voidaan ohjata oman turmeluksensa vangiksi. Kun tietty turmeluksen taso on saavutettu, ei ihminen enää tahdo antaa pois saavutettuja asioita, vaikka sitten huomaisi niiden pahuuden. Näin himo vangitsee ihmisen tahtoansa tekemään. Sisäpiirin edut ruokkivat ihmisen suuria luuloja, vallanhimoa ja kapinallisuutta; joskus myös ahneutta ja haureellisuutta. Monenlaiset “pyhät” paheet sitovat opetuslapsen samoihin synteihin joihin hänen mestarinsa on sidottu.

Pelimiehet uskonnollisissa yhteyksissä ovat yleensä lahkolaisia (Tiit.3:10), ja sen mukaisesti eräs piirre heidän toiminnassaan on se, että he pyrkivät erottamaan uskovat toisistaan, joskus jopa eristäytymään toisista uskovista, riippumatta perusteiden oikeellisuudesta. Lahkolaisuuden verkko on iljettävä. Uhri on hyvin äkkiä niin kiedottu joka suunnalta, kaikilla mahdollisilla keinoilla, ettei ole paljoakaan toivoa pelastamisesta. Onkin järkyttävä kokemus katsoa vierestä kun ihminen tuhoaa elämäänsä, kun hän yrittää hukuttaa itsensä, eikä halua apua, vaan sylkee pelastusrengasta jota yrität hänelle tarjota.

Pelimiehet mielellään luovat säröjä toisten ihmisten välille, ja tätä tarkoitusta varten he pyrkivät urkkimaan ympärillään olevista ihmisistä tietoja joita voisivat käyttää vehkeilyissään. Kun pelimies saa ihmisistä henkilökohtaisia tietoja, hänen on huomattavasti helpompi hallita näitä, sekä samalla myös salaa panetella heitä. Tämä onkin tärkeä elementti pelimiehen “sielunhoidollisessa” työssä. Hänen on erittäin helppo rikkoa ihmisten välejä saadessaan henkilöltä esimerkiksi jonkinasteisen negatiivisen lausunnon toisesta henkilöstä. Tihutyön tapahduttua, ei enää ole merkitystä sillä, oliko pelimies värittänyt asiaa vai ei, tai oliko hän puhunut valheita vaiko ei. Selitykset ja yritykset eivät enää auta.

Toinen asia tällaisessa “sielunhoidossa” on profetoiminen, jota on melko helppo käyttää ihmisten ohjailemiseen. Kun pelimies on hankkinut ihmisestä tietoja, häneltä itseltään, tai toisilta ihmisiltä, hänen on helppo räätälöidä “profetioita” jotka ohjaavat ihmistä pelimiehen haluamaan suuntaan. Profetoimisen luonne kun on sellainen että sen avulla on mahdollista hallita ihmisiä jotka pelkäävät Jumalaa. Mutta Raamattu käskee arvostelemaan profetiat. Pelimiehen vehkeiliyissä profetiat ovat usein tärkeä työväline, ja oivallinen keino antamaan lisää pontta ja vauhtia toimintaan, ja pitämään hänen “palvelustyönsä” (tai paremminkin merirosvolaivansa) “hengellistä” laitaa pystyssä.

Tämä hänen toimintansa saattaa näyttää, noin äkkiä katsottuna, ihan hyvältä, mutta ei kestä lähempää tarkastelua. Ja siksi pelimies joutuu usein tilanteeseen jossa hänellä täytyy olla jatkuvasti uutta ohjelmaa alaisilleen, pitääkseen ihmisten huomion poissa toiminnan epäkohdista. Tällöin pelimies etsii, ja löytää kuohutettavaa aihetta vaikka mistä, sillä hän on itse kahlinnut itsensä omaan systeemiinsä, jossa hänellä täytyy olla jatkuvasti uutta kuohutettavaa menossa. Tällaisella asioiden ja ihmisten kuohuttamisella on myös sellainen merkitys että se auttaa kiinnittämään ihmisten huomion ja ajatukset pelimiehelle sopiviin asioihin. Tällöin ihmisillä ei ole niin helposti aikaa alkaa ajattelemaan rauhassa kaikkea tapahtunutta, ja siten ehkä huomaamaan sitä ettei kaikki ole aivan kunnossa pelimiehen toiminnassa. Yleensä onkin niin että ihmiset jotka eivät ole kaiken tämän sekasorron keskipisteessä, vaan ovat ulkopuolisia, näkevät helpommin mistä asioissa on kyse, sillä heillä ei ole pelimiehen manipuloimaa tunnetilaa asioita ja ihmisiä kohtaan. Pelimies vastustaakin yleensä hyvin voimakkaasti kaiken ulkopuolisen, puolueettoman avun käyttämistä riitatilanteissa, sillä ulkopuoliset henkilöt saattaisivat antaa liian voimakkaan todistuksen kaiken vehkeilyn todellisesta alkuperästä. Tällöin pelimies saattaisi menettää otteensa ympärillään olevista ihmisistä, luotetuimpia alaisiaan myöten.

Et koskaan tule niin hyväksi ystäväksi hänen kanssaan, etteikö hän säälimättömästi uhraisi sinuakin tilanteen tullen, eivätkä kyyneleet saarnapöntössä tarkoita mitään (Olen henkilökohtaisesti todistanut näitä saarnaitkuharjoituksia, jossa saarnaaja yrittää pumpata itsensä liikutukseen, tehdäkseen paremman vaikutuksen kuulijoihinsa).

Pelimiehen toiminta periaatteena on “hajoita ja hallitse”, eikä hän koskaan ole rauhan ja rakkauden rakentaja ihmisten välille. San. 26:20 (“Halkojen loppuessa sammuu tuli, ja panettelijan poistuessa taukoaa tora”) periaatteen avulla voimme nähdä kuka on hajoittaja ja kuka ei, sillä hedelmistää puu tunnetaan. Kun pelimies hajoittaa seurakunnan, syyttää hän hajaannuksesta toisia ihmisiä. Mutta tällöin on kysyttävä, milloin, ja kenen myötä, ongelmat alkoivat? Jos seurakunta on viettänyt suhteellisen rauhallista elämää, niinkuin nyt ihmisten välillä vain voi olla, ja sitten yhtäkkiä kun pelimies hurskaassa naamiossaan, tuntemattomana tietysti, saapastelee paikalle, ja seurakunta hajoaa tai lahkoutuu, niin missä päässä on silloin vika? Kuka silloin on hajottaja? Kuka on erottanut ihmiset toisistaan? On tärkeää tietää se, kuka on vehkeilijä ja kuka ei, ettei viattomia syytettäisi. Tämä on tietysti melko helppo tarkistaa, tutkimalla ihmisen taustoja hiukan. Pelimiehelläkin on nimittäin olemassa oma historiansa, joka yleensä on varsin samanlainen kaikkialla missä hän on kulkenut. Tämän asian selvittäminen yleensä kirkastaa nykyisetkin ongelmat.

Hurskaan esiintymisen ja kielenkäytön alta paljastuu petosta, uhkailua ja kiristämistä, ynnä muuta rikollista toimintaa. Pelimiestä ei vähääkään liikuta se että hänen toimintansa on vastoin Raamattua monessa kohdin. Päinvastoin, hän esittää itsensä jonkinlaisena “jumalan voideltuna” jota vastaan ei saa nousta. Muutoinhan noustaan itse Jumalaa vastaan. Pelimies onkin käytännössä vain uskonnollinen gangsteri, huligaani ja terroristi. Hän on eksynyt eksyttäjä, joka oman lihansa vallassa turmelee itsensä, sekä kaikki ympärillään olevat ihmiset ja asiat.